Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli hyvässä vireessä Hollannin Assenissa

Prodmacin ja ratamoottoripyöräilijä Niki Tuulin pitkä yhteistyö jatkuu tälläkin kaudella. Supersport-luokassa MM-sarjaa ajava Tuuli niitti menestystä huhtikuun lopulla Assenissa ajaen osakilpailun kolmanneksi.  

Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli hyppäsi tällä kaudella uuden pyörän, Ducatin selkään ja aloitti samalla työn teon uuden tiimin, EAB Racingin kanssa. Alkukausi sai viimein tuulta allensa Hollanin Assenissa, jossa Tuuli ajoi MM-osakilpailun 3. sijalle sunnuntaina. Voittokaan ei ollut kaukana: kilpailun nopein Glenn Van Straalen ylitti maaliviivan vain kolme sekuntia häntä aiemmin.  

“Alkaneen kauden ensimmäisissä kilpailuissa työskentely haki vielä uomiaan. Nämä asiat ottavat aina oman aikansa, mutta meillä on hyvät mahdollisuudet yltää kärjen tasolle”, Tuuli sanoi jo ennen menestyksekästä Assenin kisaviikonloppua. 

12 viikonloppua ja 24 lähtöä

 Kausi alkoi jo helmikuun puolessavälissä. Kauden aikana kilpaillaan kaikenkaikkiaan 12 viikonloppuna sekä lauantaisin että sunnuntaisin. Urheilijan on siis oltava fyysisesti ja psyykkisesti valmis kaiken kaikkiaan 24 lähtöön. Niki Tuulin arki pyörii siis vahvasti moottoriurheilun ympärillä. 

“Asun Imatralla ja harjoittelen kahdesti joka päivä. Arki on siis pitkälti kisoihin valmistautumista ja kilpailuissa käymistä”, hän kertoo. 

 Koneistajaksi kouluttautunut Tuuli työskentelee ehtiessään myös tuttavansa pyöräliikkeessä. 

“Kasaan ja myyn pyöriä sekä auttelen varikon muussa arjessa. Se vie kivasti ajatukset myös kilpailemisesta toisaalle.”  

Urheilukin on yrittämistä 

Prodmacin toimitusjohtaja Mika Koivuniemi on intohimoinen moottoriurheilija itsekin. Hän kilpaili aikanaan Superbiken SM-sarjassa, jonka kisavarikoilla he aikanaan tapasivat Tuulin kanssa ensimmäisen kerran. Koivuniemi ja Prodmac-yritys ovat sponsoroineet Tuulin urheilu-uraa, mutta Tuuli luonnehtii yhteistyötä ennemmin ystävyydeksi. 

 “Mikalla on pitkä tausta lajin parista ja hän tietää ne hankaluudet, joita eteen voi tulla. Olen todella onnellinen löydettyäni ympärilleni sellaisia ihmisiä, jotka mahdollistavat tämän unelman elämisen ja elämäntyön tekemisen”, hän kiittelee. 

Tuuli näkee ammattiurheilijan mielenmaisemassa samanlaisia piirteitä, kuin yrittäjä-ystävänsäkin.  

“Urheilukin on omanlaistansa yrittämistä. Haasteiden ilmetessä pitää vain jaksaa työskennellä sinnikkäästi, kuten yritysmaailmassakin pitää. Jossakin edessä on sitten uusi nousu”, Tuuli sanoo.