Kategoria: Yleinen
Mika Koivuniemi Superbiken SM-sarjan viidenneksi
Mika Koivuniemi Superbiken SM-sarjan viidenneksi
Yrittäjä-toimitusjohtajamme Mika Koivuniemi otti mittaa muista ratamoottoripyöräiljöistä Superbiken SM-sarjassa. Elokuisena viikonloppuna Prodmac Suzukin vauhti riitti 5. sijalle, mikä on maltillisella harjoittelulla erittäin kelpo tulos!
Road Racing SM-sarjan päätöskisat ajettiin KymiRingillä.
“Suhteellisen pienellä treenimäärällä innostuin kokeilemaan ja kävin pitkästä aikaa ajamassa kisat. Voitto meni ansaitusti Eemeli Lahdelle”, Mika kommentoi tuoreeltaan kisojen jälkeen.
Prodmac myös sponsoroi ja tukee ratamoottoripyöräilijöitä heidän urheilu-urillaan.
Veden mekaaninen voima irrottaa epäpuhtaudet
Veden mekaaninen voima irrottaa epäpuhtaudet
Puhtausvaatimukset kovenevat eri teollisuudenaloilla. Mafac hyödyntää teollisissa pesukoneissaan vesisuihkuja ja rotaatiota, eikä raskaita kemikaalimääriä tarvita.
Vesipohjaisten puhdistusratkaisujen pioneeri Mafac kokosi omat myyntiedustajansa Saksaan ammentamaan uutta oppia yrityksen tuotteista ja palveluista. Prodmacin projektipäälliköt Harri Laulajainen ja Marko Lyytinen kohtasivat tapahtumassa kansainvälisiä kollegojaan ja pääsivät tutustumaan Mafacin uusimpiin teknologisiin innovaatioihin.
Vaikka Laulajainen on työskennellyt Mafacin kanssa jo pitkään, myyntipäivät tarjosivat paljon uutta näkökulmaa.
”Myyntipäivillä syvennyttiin eritoten yrityksen high purity -filosofiaan. Vaikka Mafac tarjoaa jo nyt todella laadukkaita ratkaisuja tehokkaaseen kappaleiden puhdistukseen, sen visio on olla entistä laadukkaampi ja tarkempi. Tämän tapaamisen anti toi erinomaisen päivityksen meille jälleenmyyjinä”, Laulajainen taustoittaa.
Myyntipäiville osallistui noin 40 edustajaa eri maista sekä Mafacin omaa henkilökuntaa.
”Vaikutuksen teki myös yrityskulttuuri, ja miten yrityksen johtoporraskin osallistui ja halusi aidosti olla kohtaamassa omia edustajiaan”, Lyytinen täydentää.
Ratkaisuja myös elintarvike- ja lääketeollisuuteen
Mafacin puhdistusratkaisuja on hyödynnetty laajalti esimerkiksi autoteollisuudessa, jossa muun muassa autokannan sähköistyminen on kiristänyt puhtausvaatimuksia. Mafacin tuotteet sopivat hyvin myös elintarvike- ja lääketeollisuuden tarpeisiin.
”Elintarvike- ja lääketeollisuudessa käytettävät valmistus- ja tuotantolaitteet voidaan puhdistaa erinomaisesti Mafacin ratkaisuilla, jotka tukevat puhdastilatyöskentelyn tarkkaan ohjeistettua ja kontrolloitua ja hygieenistä työskentelyä”, Laulajainen kertoo.
Raskaiden kemikaalien sijaan koneiden toimintaperiaate hyödyntää veden mekaanista voimaa ja rotaatiota. Latta- ja suorasuihkutussuuttimet tekevät selvää jälkeä liasta, lastuista, kemikaaleista, öljystä ja muista epäpuhtauksista, jotta kappaleiden hienoimmatkin yksityiskohdat tulevat puhdistetuiksi.
Yritys patentoi aikanaan teknologian, jossa sekä pesukorit että pesuvarret pyörivät ja näin geometrisesti monimutkaistenkin kappaleiden urista, kulmista, porauksista ja rei’istä voidaan irrottaa tehokkaasti kaikki kontaminaatio.
Automaatiolla voidaan vastata asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin
Viime aikoina standardikonekaupan lisäksi korkeaa automaatiota vaativat projektit ovat lisääntyneet huomattavasti. Mafacin pesulinjat on helppo integroida osaksi isompaa tuotantolinjakokonaisuutta, ja myös brändin standardikoneet voidaan räätälöidä asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin.
Asiakkaiden puhtaustvaatimukset ovat kasvaneet myös Suomessa.
”Tämä näkyy myös Prodmacille tulleissa tarjouspyynnöissä. Kappaleet ovat usein monimuotoisempia ja vaikeampia puhdistettavia. Tyypillisimmin kysyttyjä lisävarusteita ovat esimerkiksi ultraäänipesumahdollisuus normaalin suihkutuspesun lisäksi. Näiden kahden pesutekniikan yhteisvaikutuksella saadaan erinomainen lopputulos. Myös kuivaukselle asetetaan enemmän vaatimuksia, ja esimerkiksi vakuumikuivaus on herättänyt kiinnostusta normaalien, perinteisten kuivausmenetelmien ohella”, taustoitaa Laulajainen.
Vesipohjainen puhdistusratkaisu on ympäristötietoisen yrityksen valinta. Mafac on erinomainen ratkaisu suomalaisiin olosuhteisiin, joissa puhtaan veden saatavuus on turvattu ja jätevesien käsittelyjärjestelmät ovat huippuluokkaa.
”Jäteveden käsittelyyn liittyy tietysti omat vastuunsa ja kulunsa, jotka riippuvat kappaleiden lähtökontaminaatiosta sekä siitä, mitä puhdistetaan. Mutta näihinkin kysymyksiin me pohdimme sitten aina yhdessä ratkaisut”, Lyytinen sanoo.
Behringer vai MEP – kumpi vannesaha sopii sinulle?
Behringer vai MEP – kumpi vannesaha sopii sinulle?
Kun on aika investoida uuteen vannesahaan, sekä Behringerin että MEP:n kattavasta konevalikoimasta löytyy monia laadukkaita ja varteenotettavia vaihtoehtoja. Molemmat eurooppalaiset sahavalmistajat tarjoavat älykkäitä ja pitkäikäisiä sahausratkaisuja, mutta niiden lähestymistavat sahaamiseen eroavat hieman toisistaan.
Kumman merkin vannesaha sopisi paremmin juuri sinun tuotantosi tehostajaksi? Tutustu pieneen vertailuumme.
Behringer – kun tehokkuus on kaikki kaikessa
Behringer on oiva valinta vaativaan tuotantokäyttöön, jossa katkaistavaa materiaalia on paljon. Behringerin koneet on suunniteltu erityisesti suurten erien työstämiseen, paksuille materiaaleille sekä teolliseen tuotantoon, jossa katkaisun on oltava tasalaatuista ja nopeatempoista. Behringerin koneissa on jykevä rakenne, korkea automaatioaste sekä laadukas prosessinohjaus. Automaation avulla Behringerin sahausratkaisuilla voidaan yltää suuriinkin sahausvolyymeihin, ja sen sahat ovat ketterästi integroitavissa osaksi tuotantolinjojen osiksi. Saksalainen tuotanto laadukkaine komponentteineen auttaa tuotantoa rullaamaan ilman turhia seisokkeja.
Prodmac on toimittanut Suomeen jo yli 600 Behringerin sahaa muun muassa terästukkureille, teräspalvelukeskuksille, raskaaseen konepajateollisuuteen sekä valmistavaan teollisuuteen.
“Tunnemme sahausprosessin, tuotteet sekä asiakkaidemme tarpeet niin hyvin, että voimme toteuttaa Behringerin konehankinnat tarvekartoituksista asennuksiin ja käyttökoulutuksiin hyvin asiakaslähtöisesti”, Prodmac Oy:n toimitusjohtaja Mika Koivuniemi sanoo.
MEP – ketteryyttä arjen tarpeisiin
MEP:n vahvuus on ennen kaikkea sen kustannustehokkuus ja monipuolisuus. Jos konepajassasi käsitellään erilaisia materiaalilaatuja, sahataan erilaisiin kulmiin ja pienempiä sarjoja, MEP on hyvin varteenotettava vaihtoehto konekumppaniksesi. Sahavalmistajan valikoimassa on sekä manuaalisia että täysautomaattisia vannesahoja, jotka soveltuvat erinomaisesti muun muassa alihankintatyöhön, korjaamoille tai pienempivolyymiseen tuotantoon, jossa tilaaja-asiakkailla on moninaisia ja muuttuvia tarpeita.
Italialaismerkin automatisoitu vannesahamalli MEP SHARK 332 RC KONNECT puhututti Prodmacin Konepaja-messuosastolla vuosi takaperin.
“Kulmiin sahaavia, pienemmän kapasiteetin näin pitkälle automatisoituja koneita ei ole markkinoilla monellakaan valmistajalla, joten MEP herätti kiinnostusta – myös koneen hinnan puolesta”, Prodmacin projektipäällikkö Petri Ravanne sanoo.
Yksi saha ei sovi kaikille
Lopulta oikean vannesahan valinta riippuu tuotannon luonteesta. Tarvitsetko luotettavaa, automatisoitua konetta jatkuvaan käyttöön tuotantolinjasi saumattomaksi osaksi? Vai kaipaatko kenties monipuolista vannesahaa, joka taipuu erilaisten materiaalien ja sahauskulmien ketterään työstöön? Molemmilla merkeillä on paikkansa – tärkeintä on tunnistaa, millaisia haasteita juuri sinun tuotantosi arjessasi ratkotaan.
Huomisen sahausratkaisuja katsastamassa – Prodmac vieraili Steeldaysissa asiakasryhmänsä kanssa
Huomisen sahausratkaisuja katsastamassa – Prodmac vieraili Steeldaysissa asiakasryhmänsä kanssa
Behringer esitteli uusimpia sahausteknologiainnovaatioitaan Steeldays-tapahtumassa. Tehtaan avoimilla ovilla päästiin tutustumaan konekantaan, ohjelmistoihin sekä automaatioratkaisuihin yhdessä muiden kansainvälisten metalliosaajien kanssa.
Prodmac vieraili toukokuussa asiakasryhmänsä kanssa Behringerin perinteisessä Steeldays-tapahtumassa. Keväisessä Saksan Kirchardtissa sahavalmistajan tehtaan tiluksilla kuultiin, nähtiin ja koettiin muun muassa asiantuntijaluentoja ja live-demonstraatioita sekä esiteltiin Behringerin konekantaa, uusia ohjauspäätteitä sekä monipuolisia sahausratkaisuja innovatiivisine robottiohjauksineen.
Tänä vuonna Steeldaysissa puhututtivat eritysesti energia- ja resurssitehokkuuden teemat. Esillä oli myös älykkäitä ohjelmistoratkaisuja, ja kiinnostusta herätti eritoten uusi BehrCtrl10-järjestelmä, johon on saatavilla huippuammattimainen AFC Pro -lisäosa.
Paikalle oli saapunut noin 700 sahavalmistajan yhteistyökumppania sekä asiakasta.
“Mieleen jäi erityisesti Behringerin robotiikka- ja automaatioratkaisut. On aina mielenkiintoista nähdä ja pohtia, miten niitä voisi soveltaa myös meidän työmme arjessa,” sanoo Polarputki Oy:n tuotanto- ja logistiikkajohtaja Tero Ahtiainen, joka vieraili asiakasryhmän mukana Saksassa.
Polarputki on kotimainen terästukkuri, joka varastoi ja toimittaa erikoisteräksiä sekä teräsputkia eri teollisuudenaloille. Valtaosa teränimikkeistä toimitetaan Vantaan teräspalvelukeskuksesta määrämittaan sahattuina, joten sahattavat materiaalimäärät ovat suuria. Osa Polarputken sahoista on hankittu Behringeriltä, joten sahavalmistajan tuotteet ovat yritykselle jo entuudestaan tuttuja.
“Oli mukava päästä näkemään konekantaa taas paikan päällä. Edellisestä tehdasvierailusta on jo useampi vuosi, joten tapahtuma tarjosi hyvän tilannepäivityksen sekä uutta tietoa. Käytännön järjestelyt oli myös hyvin hoidettu, joten kokemus oli oikein positiivinen,” Ahtiainen sanoo.
Prodmacin toimitusjohtaja Mika Koivuniemi korostaa, että Steeldaysin asiasisältö ja kalustoesittelyt ovat tärkeitä, mutta vähintään yhtä arvokkaita ovat sen tarjoamat verkostoitumismahdollisuudet.
“Tapahtuman anti auttaa muun muassa tulevien investointipäätösten teossa, mutta yhtä tärkeää on, että saman alan ammattilaiset kokoontuvat yhdessä samojen aiheiden äärelle. Monesti näissä kohtaamisissa saa uusia oivalluksia, miten muualla maailmassa on ratkottu erilaisia tuotannollisia tai teknologisia haasteita.”
Umpmoviomin skaalautuva varasto kasvaa ketterästi muuttuvan liiketoiminnan mukana
Umpmoviomin skaalautuva varasto kasvaa ketterästi muuttuvan liiketoiminnan mukana
Upmoviomin varastojärjestelmät tukevat liiketoiminnan kehitystä sen kaikissa vaiheissa. Laadukas ja pitkäikäinen varasto varmistaa arvokkaiden terästuotteiden asianmukaisen säilytyksen ja tehostaa työskentelyä turvallisesti.
Upmoviom valmistaa ketteriä varastointijärjestelmiä muun muassa teräslevyjen, tankojen ja erilaisten profiilien varastointiin ja käsittelyyn. Eurooppalaisyrityksen pääkonttori ja tehdas sijaitsevat Pohjois-Espanjassa, ja sen laadukkaat tuotteet tarjoavat avun heille, jotka etsivät skaalautuvaa ja monipuolista järjestelmää erilaisten metallinkappaleiden varastointiin.
Prodmac on toiminut Upmoviomin Suomen edustajana jo vuodesta 2014. Upmoviom on toinen Prodmacin edustamista varastojärjestelmistä.
”Edustamalla näitä kahta merkkiä – Upmoviomia ja Remmertiä – pystymme tarjoamaan eri kokoisia materiaalimääriä käsitteleville yrityksille hyvin monipuolisesti erilaisia varastointiratkaisuja. Upmoviomin varastot toimivat manuaalisesti tai puoliautomaattisesti, kun taas Remmertin tuotteet ovat hyvin pitkälle automatisoituja”, kertoo Prodmac Oy:n yrittäjä-toimitusjohtaja Mika Koivuniemi.
Upmoviomin järjestelmät mukautuvat joustavasti erilaisiin liiketoiminnan muutoksiin, eli varaston kapasiteettia ja sen toimintoja voi laajentaa esimerkiksi investoinnin kynnyksellä tai tuotevalikoiman laajentuessa. Jos varastointitarpeet muuttuvat, järjestelmään voi lisätä muun muassa uusia hyllyosioita tai vaikka purkuyksikön. Laajennuksen yhteydessä järjestelmää ei siis tarvitse rakentaa kokonaan uudestaan. Ketterä ja muuntautumiskykyinen ratkaisu sopii monenlaisiin tiloihin ja säästää lattiapinta-alaa.
Tehokkaasti ja taloudellisesti läpi tuotannon
Upmoviomin pitkäikäiset ja käytännössä huoltovapaat varastotuotteet palvelevat monipuolisesti erilaisia metalliteollisuuden toimijoita aina konepajoista terästukkureihin. Skaalautuvat varastoratkaisut tehostavat logistisia prosesseja, parantavat työturvallisuutta, ja varaston järeät rakenteet myös suojelevat herkempiä materiaaleja erilaisilta vaurioilta.
”Varastoinnin merkitys korostuu erityisesti silloin, kun tuotteet liikkuvat suurella volyymilla, mutta metalliteollisuudessa pienempienkin toimijoiden kannattaa panostaa varastointiin ja varmistaa, että tavara kulkee tehokkaasti ja taloudellisesti läpi tuotannon”, Koivuniemi sanoo.
Investointia suunnittelevan kanssa tehdään aina tarvekartoitus. Oikean järjestelmän valintaan vaikuttavat muun muassa liikuteltavien tuotteiden määrä sekä tuotantolaitosympäristö.
”Pitkälle automatisoidussa tuotannossa on perusteltua integroida myös varasto osaksi tuotantolinjaa, mutta monissa paikoissa myös manuaalinen tai puoliautomaattinen ratkaisu toimii erinomaisesti. Upmoviomin tuotteet soveltuvat erittäin kätevästi myös sellaisiin tiloihin, joissa varasto sijaitsee muusta tuotannosta erillään”, Koivuniemi päättää.
Automaattivarasto parantaa keräilytarkkuutta ja toimitusvarmuutta sekä mahdollistaa uuden kasvun
Automaattivarasto parantaa keräilytarkkuutta ja toimitusvarmuutta sekä mahdollistaa uuden kasvun
Kimet Oy:n alumiini- ja terästuotevalikoima monipuolistuu ja toimitusprosessit tehostuvat Remmert GmbH:n automatisoidun varastointi- ja käsittelyratkaisun avulla. Nurmijärvelle rakentuva kokonaisuus tulee olemaan varastotoimittajan yksi Pohjoismaiden vaikuttavimmista projekteista.
Stén-konsernin suurin tytäryhtiö ja terästukkuri Kimet Oy rakennuttaa uuden automaattivaraston sekä käsittelyhallin nurmijärveläiselle Ilvesvuoren teollisuusalueelle. Konsernin mittavassa investointiprojektissa Kimetin varastointikapasiteetti yli kaksinkertaistuu, toimitusprosessit vauhdittuvat ja valikoimaa päästään täydentämään uusilla terästuotteilla. Koska konserni on keskeinen toimija teräksen maahantuontimarkkinoilla, investointia voidaan pitää merkittävänä panostuksensa kotimaisten teräsrakentajien palveluvalikoimaan.
Kimetin edellisestä mittavammasta investoinnista on jo aikaa. Yritys rakensi vuonna 2011 uuden teräspalvelukeskuksen, joka vastasi yrityksen silloisiin varastointitarpeisiin hyvin. Kimetin toiminta on vuosien varrella kuitenkin siinä määrin kasvanut, että sisävarastot ovat täyttyneet ja ulkovarastointiin soveltuvia tuotteita on varastoitu pihamaalle rakennetuille varastohyllyille.
“2000-paikkainen pitkän tavaran varastokapasiteettimme on ollut viime vuodet maksimaalisella käyttöasteella, ja ulkovarastoinnissakin on tullut jo tontin rajat vastaan. Uuden varastoratkaisun ansiosta voimme suosia enenevissä määrin sisävarastointia – ulkovarastoinnissa kun on suomalaisissa talviolosuhteissa aina omat haasteensa”, Kimet Oy:n toimitusjohtaja Mikko Stén kertoo.
Uusi, 2600-paikkainen automaattivarasto on määrä ottaa käyttöön talvella 2026. Myös Stén & Co Oy Ab:n logistiikkajohtaja Tuukka Ahonen kertoo järjestelmän sujuvoittavan työskentelyä monin tavoin.
“Uuden järjestelmän ansiosta muun muassa toimitusvarmuus ja keräilytarkkuus paranevat. Uusi varasto on myös työturvallisempi, kun varastoautomatiikka hoitaa tuotteiden siirron ja keräilyn varastorakenteiden suojissa siten, ettei trukkien ja työntekijöiden tarvitse liikkua samoilla väylillä,” Ahonen luettelee.
Kimetin ruostumattomien ja haponkestävien terästen valikoima täydentyi pari vuotta takaperin alumiineilla, joiden varastointi- ja toimitusvolyymia pystytään investoinnin myötä nyt merkittävästi kasvattamaan.
“Alumiini täytyy erityispiirteidensä vuoksi aina säilyttää sisätiloissa ja sitä täytyy suojella iskuilta ja kolhuilta. Uudessa varastossa nämäkin materiaalit säilyvät priimassa kunnossa, ja saamme ne varastosta helposti pakattua ja lähetettyä asiakkaillemme”, Stén sanoo.
Remmertin uusi lippulaivajärjestelmä Skandinaviaan
Varastokokonaisuuden toimittaa saksalainen Remmert GmbH yhdessä Suomen edustajansa Prodmac Oy:n kanssa. Järjestelmätoimittajaa valitessa Kimetin väki kävi tutustumassa omien materiaalitoimittajiensa varastojärjestelmiin Euroopassa. Uudesta automaattivarastosta tullee Remmertin yksi vaikuttavimmista projekteista Pohjoismaissa.
“Kartoitimme kumppaneidemme kokemuksia ja valitsimme kolmesta johtavasta järjestelmätoimittajasta lopulta Remmertin, joka onnistui vakuuttamaan meidät aidolla innolla ja kunnianhimoisella suunnitelmallaan rakentaa meidän järjestelmästämme heidän oma lippulaivansa Skandinaviaan”, Stén kertoo.
Tulevaisuudessa Nurmijärvellä tullee siis vierailemaan kansainvälisen terästeollisuuden investointipäättäjiä, kun Remmert esittelee Kimetin modernia automatisaatioratkaisua myös omille asiakkaillensa.
Yhteistyö konekumppanin kanssa syvenee entisestään
Kimet sekä sen emoyhtiö Stén & Co Oy Ab ovat tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä Prodmacin kanssa jo kymmenen vuotta. Remmertin edustajana Prodmac tulee olemaan merkittävästi mukana myös uudessa investointihankkeessa.
Pitkän konekumppanuuden varrella Prodmac on kerryttänyt syvän asiakasymmärryksen Stén-konsernin liiketoiminnasta ja tuotantotarpeista. Ymmärryksen ansiosta Prodmac osaa sekä tarjota asiakkaalle juuri heidän tarpeisiinsa sopivia ratkaisuja että auttaa heitä kaikissa koneisiin liittyvissä kysymyksissä. Prodmac ei siis vain toimita asiakkaalle konetta, vaan kulkee yrityksen rinnalla koko koneen elinkaaren ajan.
“Prodmac on toimittanut meille lähes kaikki sahat, ja yritys huolehtii myös sahojen huolloista sekä sahanterien toimituksista. Meillä on takana valtavan hieno ja pitkä yhteistyö, joka syvenee entisestään nyt uuden järjestelmähankinnan myötä,” Stén päättää.
Tinkimätöntä laatua läpi tuotantoketjun – Prodmacin toimittamat metallintyöstökoneet ovat osa lääkevalmistuksessa käytettävien koneiden tarkkaa valmistusprosessia
Tinkimätöntä laatua läpi tuotantoketjun – Prodmacin toimittamat metallintyöstökoneet ovat osa lääkevalmistuksessa käytettävien koneiden tarkkaa valmistusprosessia
Haponkestävän ja ruostumattoman teräksen työstämisessä on omat erityispiirteensä. Prodmac on auttanut Steris Finn-Aquaa pysymään korkeissa laatuvaatimuksissaan niin laadukkaiden tuotteiden kuin asiantuntijuudenkin keinoin.
Steris Finn-Aquan tuusulalaisessa tuotantolaitoksessa valmistettavat laitteet ovat lääketeollisuuden ja tieteellisen tutkimuksen käytössä ympäri maailman. Suurivolyymisen massatuotannon sijasta yritys valmistaa asiakasräätälöityjä koneita ja laitteita, jotka suunnitellaan asiakkaiden tarpeet tarkasti huomioiden.
“Meidän laitteillamme valmistetaan ihmisille annettavia lääkkeitä, joten laatu on meille aivan ykkösasia ja kaiken toimintamme keskiössä”, tiivistää Steris Finn-Aquan tuotantojohtaja Arto Laakkonen.
Yrityksen tuotantolinjoilla syntyy muun muassa höyrysterilaattoreita ja puhdasvesitislaimia, joiden on toimittava luotettavasti osana esimerkiksi lääkevalmistajan tuotantoketjua. Sterilaattoreilla tuhotaan muun muassa infektioita aiheuttavat mikrobit lääkkeistä ja lääkepakkauksista. Lääkeveden (WFI) käsittelylaitteilla puolestaan tuotetaan täysin puhdasta vettä, jota voidaan annostella suonensisäisesti potilaille tai käyttää lääkevalmistuksessa.
Jokainen laite valmistetaan vastaamaan tiukkoihin teknisiin- ja laatuvaatimuksiin. Lisäksi valmistusmateriaalien on kestettävä muun muassa suuria lämpötilojen vaihteluita, kosteutta, painetta sekä toistuvia prosessisyklejä. Valmistuksen eri vaiheiden tarkka dokumentointi, käytettävien materiaalien ja komponenttien jäljitettävyys sekä kolmannen osapuolen säännöllisesti suorittamat tarkastukset vaativat herkeämätöntä tarkkuutta ja tinkimätöntä laatua koko valmistusprosessilta.
Sahausta ilman öljypohjaisia leikkuunesteitä
Steris Finn-Aquan tuotantolaitoksella on Parmigianin levymankeli sekä neljä MEPin sahaa, joilla katkaistaan sekä putkia että profiileja.
“Sahausjäljen on oltava tarkkaa, ja olemme olleet näiden sahojen laatuun sekä niiden toimintavarmuuteen todella tyytyväisiä”, Laakkonen summaa.
Yritys sahaa, taivuttaa ja työstää pääasiassa haponkestävää ja ruostumatonta terästä, mikä asettaa katkaisuprosessille omat vaatimuksensa. Mahdolliset öljypohjaisten leikkuunesteiden jäämät aiheuttavat ylimääräistä työtä myöhemmissä valmistusvaiheissa.
“Kun sahataan pintoja ilman leikkuunesteitä, sahauksessa syntyy ei-toivottua melua ja ääntä, mutta tuo ääni saatiin korjattua lisäteräohjainrullilla. Seuraavaan sahaan tämä toimiva teränohjainpaketti lisättiin sitten jo toimituksen yhteydessä”, Laakkonen muistelee.
Koepalojen taivutustestit vauhdittivat hankintaprosessia
Tuusulassa konekantaa päivitettiin viimeksi vuosi takaperin, kun vanhan levymankelin tilalle hankittiin uusi kone. Tarve hankinnasta tuli Prodmacin tietoon asiakastapaamisen yhteydessä, ja näin projektia lähdettiin viemään eteenpäin.
Valtaosa taivutuskonevalmistajista on erikoistunut seostamattomien terästen taivuttamiseen, mutta Parmigianin mallistosta löytyi laadukas ratkaisu, Parmigiani VBH2100, Steris Finn-Aquan käyttämille materiaaleille.
“Haponkestävissä ja ruostumattomissa teräksissä on muihin materiaaleihin verrattuna erilaiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat muun muassa taivutussäteisiin ja tarvittavaan voimaan, joten jouduimme vanhan koneen korvaajaa etsiessä vähän haarukoimaan”, Laakkonen kertoo ja lisää:
“Meidän ei tarvinnut lähteä itse Parmigianin tehtaalle Italiaan, vaan riitti kun lähetimme omat materiaalimme heille ja he raportoivat taivutusten tuloksista meille. Onnistuneiden taivutuskokeiden jälkeen oli sitten helppo tehdä varsinainen tilaus.”
Myöhemmin koneen käyttäjille järjestettiin vielä kattava käyttökoulutus Tuusulassa. Vuodessa uuden koneen hyödyt ovat jo konkretisoituneet.
“Tämä on muun muassa huollettavuudeltaan helpompi ja koneen ohjelmiston ansiosta työskentely on tehokasta, koska käytetyt taivutusarvot voidaan tallentaa ja valita uudelleen”, Laakkonen kehuu.
Steris Finn-Aqua kiittelee Prodmacia konekumppanuudesta, jossa tukea on saatu aina tarpeen tullen. Prodmac on auttanut yritystä pysymään korkeissa laatuvaatimuksissaan niin laadukkaiden tuotteiden kuin asiantuntijuudenkin keinoin.
“Tuotteet ovat palveleet meitä tosi hyvin, ja olemme löytäneet Prodmacin sekä Petri Ravanteen kanssa tosi hyvät sävelet ja ratkaisut aina kaikkiin eteen tulleisiin kysymyksiin”, Laakkonen toteaa.
Alkuvuoden konetarjous: MEP SHARK 281 CCS
Alkuvuoden konetarjous: MEP SHARK 281 CCS
Etsitkö laadukasta, monipuolista ja kestävää metallivannesahaa tuotantosi tehostajaksi? Alkuvuoden kunniaksi tarjoamme varastokonevalikoimastamme MEP SHARK 281 CCS sahan heti toimitettavaksi kampanjahintaan 4 590€ (alv 0%). Konekauppojen yhteydessä sahan ostaja saa myös 5 kpl laadukkaita Wikus Primar teriä.
MEP SHARK 281 CCS, keskeisimmät ominaisuudet
▪️Laadukas, monipuolinen ja kestävä metallivannesaha yleiskäyttöön
▪️Portaattomasti säädettävä teränsyöttö
▪️Automaattinen päältä pois -kytkentä materiaalin leikkauksen jälkeen
▪️Jiirisahaus 60°
▪️Myös manuaalinen leikkaustoiminto
Hintaan lisätään voimassa oleva arvonlisävero. Kampanja on voimassa 31.3.2025 saakka.
MAFACin ympäristöystävälliset puhdistusratkaisut vauhdittavat työskentelyä teollisissa ympäristöissä
MAFACin ympäristöystävälliset puhdistusratkaisut vauhdittavat työskentelyä teollisissa ympäristöissä
MAFAC KEA sekä MAFAC ELBA –pesukonemallit ovat kompaktirakenteisia, ja vievät ketterän kokonsa ansiosta vain vähän lattiatilaa. Koneet skaalautuvat ketterästi metallirakentajien yksilöllisiin tarpeisiin.
MAFACin vesipohjaiset puhdistusratkaisut auttavat eri teollisuudenaloja ja konepajoja yltämään korkeisiin ja kunnianhimoisiin puhdistusvaatimuksiin laadukkaiden tuotteidensa avulla. Saksalaisella perheyrityksellä jo 40-vuotinen historia, jonka varrella se on ratkonut muun muassa auto- ja ilmailuteollisuuden, lääketieteen, konepajojen ja metalliteollisuuden, sähkö- ja elektroniikkateollisuuden sekä energiasektorin toimijoiden haastaviakin puhdistustarpeita.
MAFACin koneet hyödyntävät rotaatiota ja vesisuihkuja, joiden avulla geometrisesti monimutkaisistakin kappaleista voidaan siivota tehokkaasti muun muassa lastut, kemikaalit, öljyt sekä muut epäpuhtaudet. Huolellisen puhdistuksen jälkeen kappaleet ovat valmiita jatkokäsiteltäväksi, eli esimerkiksi kokoonpantavaksi, pintakäsiteltäväksi tai toimitettavaksi eteenpäin.
Konepajateollisuudessakin suositut MAFAC KEA sekä MAFAC ELBA –pesukonemallit ovat kompaktirakenteisia, ja vievät ketterän kokonsa ansiosta vain vähän lattiatilaa. Molemmat pesukoneet ovat erilaisin lisävarustein helposti räätälöitävissä metallirakentajien yksilöllisiin tarpeisiin.
Miten MAFAC KEA ja MAFAC ELBA toimivat?
MAFAC KEA pesukoneissa on ainutlaatuinen tekniikka, jossa kappaleiden pienimmätkin nurkat, mutkat ja muut yksityiskohdat tulevat puhdistetuiksi liikkuvien pesukorien ja pesuvarsien avulla. Latta- ja suorasuihkutussuuttimet tekevät selvää jälkeä liasta ja muista epäpuhtauksista silloinkin, kun kappaleiden ja materiaalien pinnoilla on vaikeasti saavutettavia uria, kulmia, porauksia tai koloja.
Hiljainen toiminta ja tilaa säästävä muotoilu tekevät MAFAC KEAsta kätevän kumppanin monenlaisiin ympäristöihin. Pesukoneeseen on saatavilla myös runsaasti erilaisia lisävarusteita, kuten impulssikuivain tai automaattinen pesuaineannostelija.
MAFAC ELBAn patentoitu pyörivä pesuvarsi taasen takaa erinomaisen puhdistustuloksen, ja tehokkaan kuivauksen ansiosta lopputulos on aina tasaisen laadukas. MAFAC ELBA on varustettu lujatekoisilla komponenteilla, ja kaikki veden kanssa tekemisissä olevat osat on valmistettu ruostumattomasta teräksestä tai vahvarakenteisesta muovista. Lisäksi koneen kahden altaan tekniikka mahdollistaa kappaleiden pesun ja huuhtelun samalla kertaa.
MAFAC ELBA voidaan varustaa esimerkiksi automaattisella liukuovella, latausvaunuilla tai vedenkäsittelyjärjestelmillä.
Koneiden pitkäikäisyys yhdessä muiden kestävien ratkaisujen, kuten suurempien pesuainesäiliöiden ja tehokkaan öljynerottelutekniikan kanssa, tekevät vesipohjaisista puhdistusratkaisuista ympäristötietoisen metallirakentajan valinnan.
Uusi MARADUR® kovapalaterä tarjoaa huippulaatua ilman kompromisseja
Uusi MARADUR® kovapalaterä tarjoaa huippulaatua ilman kompromisseja
Wikuksen kattavan terävalikoiman uutuus on MARADUR® kovapalaterä, joka on asennettavissa myös sellaisiin koneisiin, joissa ei ole kovapalametallivalmiutta. Pitkäikäinen terä on myös tiedostavan metallirakentajan valinta.
MARADUR®-terä on yhdistelmä kestävyyttä, suorituskykyä ja joustavuutta. Monikäyttöinen terä on kustannustehokas ratkaisu erityisesti silloin, kun koneinvestointi ei ole vielä ajankohtainen. Terää voi käyttää lähes kaikissa koneissa – myös sellaisissa, joissa ei ole kovametallipakettia tai koneen moottoriteho on alhaisempi. Kovapalaterähankinta voi mahdollistaa siis konepajoille ja metallirakentajille uusia liiketoiminnan muotoja ilman uutta ja kallista konekalustoa.
Terävalmistaja Wikus on tunnettu tinkimättömästä saksalaisesta laadustaan, jota myös uusi MARADUR®-terä ilmentää. Terän kovametallihampaat on suunniteltu kestämään suurta kulutusta ja kovia voimia, ja hampaiden asettelu varmistaa ennenkokemattoman sileän ja tarkan leikkausjäljen. Viimeisteltyä lopputulosta tukee myös terän innovatiivinen leikkausgeometria, joka minimoi värinän ja liikkeen katkaisuprosessin aikana.
Terän monipuoliset ominaisuudet tehostavat laajan kohderyhmän työskentelyä
Terä soveltuu hyvin monipuolisesti erilaisten metallien katkaisuun. Se on erityisen tehokas tiheiden materiaalien, kuten rakenneterästen, työkaluterästen ja nuorrutusterästen sahaamiseen. Lisäksi sen kapasiteetti riittää mainiosti myös paksuseinämäisten putkien, valuraudan sekä ruostumattomien ja haponkestävien terästen leikkaamiseen.
Laadukas kovapalaterä voi toimia siis tuotannon tehostajana muun muassa raaka-aineiden tuottajille ja jatkojalostajille, työkaluvalmistajille, konevalmistajille, automaatio- ja robotiikkayrityksille sekä teollisuuden loppukäyttäjille, kuten konepajoille, valmistavalle teollisuudelle sekä kaivos- ja rakennusteollisuudelle.
Pitkäikäiset ratkaisut tukevat kestävää kehitystä
Kallistuneet raaka-aineet ja tiedostavampi kuluttaminen asettavat myös yrityksille positiivista painetta tehdä vastuullisempia valintoja oman liiketoimintansa arjessa. Vastuullisuustoimet voivat tuoda myös kilpailuetua, koska yhä useampi asiakas ja alihankkija ovat yhä kiinnostuneempia yritysten tuotantoketjuista sekä materiaalivalinnoista.
Saksassa valmistettu MARADUR®-terä on yksi Wikuksen pitkäikäisimpiä tuotteita. Kestävät terät vähentävät sahayrittäjän työssä syntyvää teräjätettä sekä energiatehottomia tuotannon seisauksia, jotka lisäävät myös yrityksen hiilijalanjälkeä.
Eurooppalainen valmistusprosessi noudattaa myös tiukkoja työolo- ja ympäristölainsäädäntöjä, ja lähempänä valmistetut tuotteet vähentävät pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvia päästöjä.
Wikuksen terien käyttö ja niistä viestiminen voi siis lisätä saha- ja metallintyöstöyritysten tunnettuutta tiedostavina ja ympäristövastuullisina toimijoina.